Tuomioja on havainnut, että pääministerimme Matti Vanhanen ei enää ole kansan silmissä uskottava http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Tuomioja+Vanhasen+uskottavuus+on+mennyt/1135245282457
Minusta kyseessä on laajempi ongelma. Tosi on, että Vanhanen ei nauti enää kansan luottamusta, hitaimmatkin alkavat jo ymmärtää tämän asian. Kuitenkaan Vanhanen ei ole ainoa, jonka syystä koko hallituksen uskottavuus on murentunut.
Tämä hallitus on ajanut törkeintä politiikkaa, mitä mikään aiemmista. Kokoomus, Keskusta, Ruotsalaiset ja ikävä kyllä myös Vihreät ovat näyttäneet todellisen luonteensa ja sen, kenen asioita he ajavat - puhuvat sitten vaalimainoksissa ja omia ohjelmia julistaessaan mitä tahansa muuta. Tämä hallitus ajaa vain ja ainoastaan kaikkein varakkaimpien suuromistajien etuja ja duunareiden elämää (sekä varsinkin työelämän ulkopuolella elävien köyhien elämää) kurjistetaan jokapuolella.
Demarit on ollut Kokoomuksen talutusnuorassa myös 1980-luvun lopulta saakka. Sitä ennen tavallisen Suomen kansan elintaso oli varsinkin 1960-luvulta lähtien nousussa ja Suomesta rakennettiin hyvinvointiyhteiskunta. Nyt meille on jo ehtinyt syntyä kokonainen uusi sukupolvi, joka saa lukea hyvinvointiyhteiskunnasta historiankirjoistaan itse sitä kokematta. Ja nämä nuoret voivat todella pahoin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti