Blogini tarkoitus on ottaa kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin tavallisen palkkatyötä tekevän, eläkeläisen tai työttömän Suomen kansalaisen näkökulmasta. Mielenkiintoni tulee kohdistumaan paljolti eduskuntaan, joka mm. laatii lait ja eduskunnassa erityisesti hallitukseen ja sen ministereihin, koska he maamme asioista etupäässä päättävät - joskin suurin osa päätöksistä tapahtuu suurpääoman omistajien etujen ja toiveiden mukaan ja näin on tapahtunut eritoten viimeiset parikymmentä vuotta.
Erityisesti minua huolestuttaa se, että tavallinen kansalainen, pieni arvokas ihminen ei enää koe, että häntä kuunneltaisiin päätöksenteossa. Tämähän on ollut päättäjien tarkoituskin, jotta saavat työskennellä rauhassa kenenkään estämättä ja jatkaa tulonsiirtopolitiikkaansa suosien heitä, joilla jo on kaikkein eniten. - Meitä pieniä arvokkaita ihmisiä on kuitenkin tässä kauniissa maassamme miljoonia ja yhdessä meissä on valtavasti voimaa.
Nyt on jouluaatto, ”rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto." Osa ylensyö kalliita herkkuja vaikka vyötäröllä on jo vararavintoa ainakin omiksi tarpeiksi. Jotkut ostavat luksuslahjoja rakkaimmilleen ja osa suomalaiseen joulunviettoon kyllästyneistä suuntaa Karibian lomakohteisiin.
Tänään on myös ihmisiä, joiden alle 1000 €:n kk -palkasta ei jäänyt rahaa joulukinkkuun, kun piti ostaa halpahallista lapsille joululahjat. Joillakin meni vielä kuukausi kaksi sitten mielestään hyvin ja ostivat velaksi suuremman asunnon mutta saivatkin lopputilin joulukuussa, koska yritys haluaa lisätä voittojaan entisestään ja tehdä osakkeenomistajansa tyytyväisemmiksi. Vielä huonommin menee heillä, joilla ei ole enää vuosiin ollut töitä, jotka ovat tulleet työkyvyttömiksi tai joiden pieni kansaneläke ei enää elätä.
Eläkkeet ovat jääneet 15 vuoden takaiselle tasolle palkkojen noustessa tänä aikana keskimäärin 25 % ja hintojen vielä enemmän... Miten menee vanhuksillamme, jotka menettivät nuoruutensa ja terveytensä sodissa ja rakentaessaan meille hyvinvointiyhteiskunnan (jota ei enää ole), millainen on heidän joulunsa?
Näille kaikille edellä mainituille minä haluan toivottaa Hyvää Joulua ja Valoa Tulevaisuuteen! Koskaan ei kannata luovuttaa! Meidän toivomme on siinä, että suurempi osa kansalaisista alkaa ymmärtää todellisen tilanteemme ja vaadimme yhdessä meille sen, mikä meille kuuluu.
keskiviikko 24. joulukuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)